Kaikki pennut sirutetaan ja rekisteröidään. Jalostukseen käytettävät koirat ovat terveystutkittu vähintään rodulle ominaisten sairauksien osalta, ne toimivat aktiivisessa metsästyskäytössä sekä ne ovat luonteeltaan vahvahermoisia ja sosiaalisia. Roduista kiinnostuneet ja pennunkatselijat ovat tervetulleita tutustumaan koiriimme ja keskustelemaan lisää. 🙂 Meillä syntyy pentueita vain oman tarpeen mukaan, ei siis edes vuosittain. Huomaathan että kaikki pennut myydään ensisijaisesti metsästäviin koteihin! Parsoneita voi kysyä myös lemmikkikoteihin perheenjäseneksi, mutta sakuille odotamme aktiivista metsästystä. En myy koiraa kotiin, joka kastroi sen ennen kolmea ikävuotta. Terrieri on temperamenttinen, henkisesti hitaasti kehittyvä koira ja tarvitsee kunnon tapakasvatuksen. Kastraatio ei poista koulutuksellisia ongelmia.
Pennut kasvavat ensimmäiset viikot rauhallisessa tilassa, jonka jälkeen niiden reviiri laajenee pikkuhiljaa koko asunnon kattavaksi. Sään salliessa ensimmäinen ulkoilu tapahtuu kolmen viikon iässä ja sen jälkeen käymme pihalla mahdollisimman usein. Pennut tottuvat myös autoiluun, erilaisiin pintoihin sekä muihin koiriin.
Toivon että kaikki kasvattini vähintään silmä- ja polvitarkastetaan 2-3 vuoden iässä. Toivoisin myös kiinnostusta luuston kuvaukseen. Näin saat faktaa koirasi terveydestä sekä autat myös rodun terveystilanteen kartoittamisessa. Itse tarkastutan myös lemmikki-statuksella kulkevat koirani, hiukan alle satanen on vain pieni kuluerä koko koiran ylläpidossa.
Ota yhteyttä sähköpostitse rhosgobels@gmail.com. Liitäthän mukaan esittelyn itsestäsi.
We are passionate hunters and we are mainly looking for hunting homes for our puppies. Parson russell puppies are available also for pet homes. If you are interest in our upcoming litters, don’t hesitate to contact us via e-mail rhosgobels@gmail.com.