3. Pentue – odotettavissa vk 29

Kennelin kolmas pentue tehdään yhteistyössä nartun omistajan kanssa. Pennut syntyvät ja kasvavat nartun kotona Sipoossa. Pennut myydään aktiivisiin koteihin, mieluiten metsästyskäyttöön. Pentueesta sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan sekä uros- että narttupentu.

Miina on astutettu vk 20 ja ultrattu tiineeksi, joten pennut syntyvät heinäkuussa ja ovat luovutusikäisiä loppukesästä 2020. Yhdistelmän perustiedot alla ja sukutaulu täällä.

Pentueen isäksi on suunniteltu jo veteraani-ikäistä urosta Tallitontun Iivanaa. ”Milo” on silmätarkastettu terveeksi 12/2019 ja polvet 0/0 8-vuotiaana. Se on geenitestien perusteella terve PLL. Milolla on yksi aiempi pentue, jossa on sekä näyttelyissä että käyttökokeissa meritoituneita jälkeläisiä. Se on toiminut erinomaisesti myös emänisänä.

Milo on luonteeltaan erittäin avoin, hyväntuulinen ja sosiaalinen. Olen tavannut sen ensi kerran v. 2010 näyttelyissä ja uudelleen syksyllä 2016 kun mietin sitä Kertulle. Nyt Miinan omistaja Sari ehdotti urosta omalle koiralleen ja suostuin mielihyvin. Milon toivon parantavan turkin laatua sekä tuomaan hieman rauhallisempaa luonnetta pentuihin. Tämän esittelytekstin kuvat on otettu koiran ollessa 8-vuotias.

Milolla on helppohoitoinen, lähes sileä turkki ja mukavasti pigmenttia. Sen sukutaulu on yhdistelmä perinteistä englantilaista Foxwarren-linjaa että saksalais-amerikkalaisia koiria.

Sen miinuspuolena on suurehko koko (39cm), joka on vaikeuttanut keinoluolastossa kulkemista. Sille on kuitenkin saatu luonnonluolilla supikoiria nuorempana ja muutamat keinoluolatulokset. Milo on korkeahkosta iästään (12-v.) huolimatta erinomaisessa kunnossa ja kaikinpuolin terve.

Pentueen emä Tammenkolon Gunilla ”Miina” on meidän Kertun pentuesisko. Miina on kaksoivalio käyttökokeista ja muotovalio Suomesta ja Virosta. Miina on luustokuvattu terveeksi (A/A, 0/0, LTV1/SP0/VA0) ja silmä- (10/2019) sekä polvitarkastettu (07/2017). Miina on myös terve PLL, LOA:n, JBD:n ja SCA:n osalta (MyDogDNA-passi tulossa). Siltä puuttuu muutama P-hammas, muuten purenta on oikea. Kooltaan Miina on kompakti 34cm.

Miina on pärjännyt näyttelyissä erinomaisesti. Se saavutti sertit sekä Suomen että Viron valioarvoa varten helposti ja onpa se ollut myös rodun erikoisnäyttelyissä paras käyttökoiranarttu sekä paras nartttu 2!

Miinalla on yksi aiempi Tammenkolon- pentue (i. Bixit’s MacAllan), jossa on hyvin toimivia pentuja, jotka ovat pärjänneet myös metsästyskokeissa.

Miinan olen nähnyt säännöllisesti puoli vuotiaasta eteenpäin. Se on siskoaan dominoivampi ja eloisampi, joskin ihmisiä kohtaan hieman varautuneempi. Se on kuitenkin aina ollut ystävällinen ja mukava käsitellä. Se toimii hyvin luolakoirana ja on valonnopea agilityradoilla. Miinalla on myös mejä-kokeista ykköstulos, mutta se vaihtaa lehmänveren helposti tuoreempaan riistajälkeen. Miina tulee hyvin toimeen laumassa, eikä sillä ole ollut ongelmia meidänkään koirien kanssa näyttely- tai kyläilyreissuilla

Pennut myydään ensi sijaisesti (luola)metsästyskäyttöön. Ne tullaan kuulotestaamaan ennen luovutusta. Metsästyskäyttöön myytävän pennun hinta on 1000€, hinnan ehtona metsästyskokeiden yrittäminen. Tarjoan pentupaketin lisäksi yhden LUME-kokeen ja odotan koiran käyvän kerran hakemassa näyttelytuloksen. Lisäksi toivon kasvattien silmä- ja polvitarkastettavan viimeistään 3 vuoden iässä. Toivon myös kiinnostusta kuvauttaa virallisesti vähintään selän, mieluiten koko luuston 2-vuotiaana. Näillä terveystarkastuksilla saat sekä sinä, minä kasvattajana että rotu kaikkinensa tärkeää tietoa koiran terveydestä, ja autat osaltasi suunnittelemaan yhä terveempiä yhdistelmiä.

Ota yhteyttä
Jaana Lappalainen / 0505755673 tai rhosgobels@gmail.com
Oskari Lehto / 0403261450